Kaulanauhat ovat kautta aikojen olleet käytössä suurissa organisaatioissa, tapahtumissa, sekä yksityiskäytössä mm. Avainmenperänä.
Vaikka kaulassa roikkuvien nauhojen hyödyt tunnetaan pienten esineiden, kuten avainten mukana pitämisessä, on niillä salaisia hyötyjä, joista organisaatiot voivat ottaa hyödyn vaikka työpaikalla tai tapahtumissa.
Tässä postauksessa paljastamme muutaman tavan, joilla saat hyödyn irti niinkin käytännöllisestä, mutta yksinkertaisesta liikelahjasta.

Kaulanauhojen käyttö organisaatiossa
Suuret organisaatiot voivat työllistää parhaimmillaan tuhansia työntekijöitä ja yksi yritys voi helposti sisältää kymmeniä eri osastoja. Usein suuret organisaatiot jopa ovat osittain rajattuja osalta työntekijöistä, riippuen osastoista. Kuinka kaulanauhat liittyvät tähän?
Yhteisöllisyyden ja tunnistautumisen nimissä kaulanauhoja voidaan painattaa eri värein, jotta osaston tiimiläiset tuntisivat yhteisöllisyyttä. Kuten Harry Potterissa, tai suomalaisissa korkeakouluissa, muista osastoista, tuvista tai tutkinnoista on mukava tunnistautua eri värein. Yksilölliset yksityiskohdat osaston mukaan kaulanauhassa voi tuoda tunteen yhteisöllisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta, vaikka henkilö ilmaisisi omaa tyyliään muin tavoin.
Isoissa organisaatioissa värikoodien käyttö voi auttaa myös muita osastoja tunnistautumisessa. Uudet työntekijät, jotka kaipaavat apua muilta osastoilta voivat tunnistaa osastolaiset värillisten nauhojen mukaan ennen kuin nimet muistuvat mieleen. Suurissa organisaatioissa jo pitkään työskennellyt voi kokea vaikeuksia nimien tai kasvojen tunnistuksessa. Kaulanauhat voivat tuoda hyötyä siis kaikille!
Kaulanauhat osana turvallisuus protokollaa
Kuten aikaisemmin mainittu, suurissa yrityksissä ja toimistorakennuksissa logollisten nauhojen käyttö voi myös edistää muiden osastojen tai samassa rakennuksessa työskentelevien yritysten tunnistamisen muista. Myös turvallisuussyistä kaulanauhat voivat auttaa. Mikäli rakennuksessa on osastoja jonne pääsy vaatii tietyn avainkortin tai osaston työntekijän, voi värien käyttö kaulanauhoissa toimia myös silloin.
Yhteenvetona voimme todeta, että värikkäät kaulanauhat voivat erottaa, sekä yhteisöllistää henkilöstöä organisaation sisällä. Värikkäillä, logopainetuilla kaulanauhoilla voit tunnistaa helposti osastoja toisistaan, sekä turvata simppelein keinoin suljetut osastot organisaatiossasi.

Kaulanauhojen käyttö tapahtumissa
Kaulanauhat tapahtumissa ovat olleet kautta aikojen helppo tapa tunnistaa omat tiimiläisesi, sekä muut mahdolliset tahot toisistaan. Oli kyseessä medialle tarkoitetut passit, VIP passit tai pelkästään oman organisaatiosi tunnistaminen, ovat kaulanauhat olleet tarpeellinen liikelahja tätä varten.
Tapahtumissa, kuten messuilla on paikalla mahdollisesti esiintyjiä tai muita osallistujia kymmenistä, ellei sadoista eri yrityksistä tai aloilta. Kaulanauhojen käyttö oman toimipisteen ulkopuolella voi auttaa muita osallistujia tunnistamaan sinut, sekä tiimiläisesi muista. Simppeleiden logopainettujen kaulanauhojen käyttö voi mahdollistaa useiden yritysten kanssa verkostoitumisen, sillä logopainetuista nauhoista muut voivat tunnistaa sinut helposti – onhan kaulanauhat usein miltei silmien korkeudella, jotta kaikki näkevät sen.
Kaulanauhoja on myös helppo muokata tarvitsemallasi tavalla. Logopainatuksen lisäksi kaulanauhan lisätarvikkeita voidaan lisätä ja muokata haluamalla tavalla. Nauhoihin voidaan liittää läpinäkyviä korttikoteloita, sekä kiinnikkeitä niitä kiinnittämään, jotta nimesi, yrityksesi, logosi tai työtittelisi organisaatiossa on kätevästi näkyvissä.
Sitäpaitsi, monet muutkin käyttävät tapahtumissa kaulanauhoja. Kaulanauhojen käyttö on niin yleistä, että mainostarkoituksissa niiden tilaaminen on miltei välttämätöntä. Logopainetut kaulanauhat tapahtumissa viestivät panostamisesta ja tapahtumissa käyttäytymisen tietoisuutta.
Kaulanauha liikelahjana tapahtumiin
Logopainetut kaulanauhat toimivat tapahtumissa tunnistautumisen lisäksi myös mainos- ja liikelahjana. Messujen aikana vaikutuksen tekeminen voi olla tärkeää, ja kaulanauhojen käyttö tämän vaikutuksen tekemiseen voi onnistua. Lisätarvikkeiden käyttö tulee tässä vaiheessa tarpeeseen.
Riippuen kiinnikkeestä ja muista lisätarvikkeista, voit erottua kaulanauhojen avulla helposti. Kaulanauhoihin voi kiinnittää oikeanlaisen kiinnikkeen avulla kestäviä käyntikortteja, USB-muistitikkuja tai muuta potentiaalisille yhteistyökumppaneille hyödyllistä tavaraa.
Kaulanauhojen käyttö ei myöskään lopu pelkkiin tapahtumiin, vaan niiden hyödyistä voi ottaa kaiken irti myös arjessa. Miltei kaikilla on omistuksessaan nippu avaimia tai muita tuotteita, jotka tahdotaan pitää erillään muista avaimista – siksi ylimääräisten kaulanauhojen omistaminen onkin vain käytännöllistä! Arkikäytössä logosi näkyminen voi muistuttaa sen käyttäjää myös messujen ulkopuolella, joka voi sitoa myös pitkäaikaisia asiakkaisuuksia.
Luova kaulanauhojen käyttö
Kaulanauhojen käyttömahdollisuudet eivät lopu organisaation sisäiseen käyttöön, ei tapahtumakäyttöön eikä edes käytännölliseen arkikäyttöön. Kaulanauhat voivat olla parhaimmillaan erittäin luova ja näkyvä mainostuote.
Tässäpä oiva esimerkki! Helsingin palloseura käytti hyväkseen kaulanauhoja mitaleina jalkapallotapahtumassa. Suuriin tapahtumiin liikelahjojen hankinta voi olla usein kallista, mutta edullisten, monikäyttöisten nauhojen käyttö voi olla monessa tapauksessa helpompaa ja kätevämpää. Logon painattaminen kaulanauhoihin muistuttaa vierailijoita erityisestä tapahtumasta sen lisäksi, että nauha on joskus toiminut mitalina.
My Happy Logo luotettavana kaulanauhojen toimittajana
Meillä on vuosikymmenten kokemus yrityksille hyödyllisistä, logopainetuista liikelahjoista. Tiedämme varmasti kaulanauhojen tehokkaan vaikutuksen niin yrityksen sisäisessä käytössä, sekä tapahtumien yhteydessä.
Tarjoamme kaulanauhat laadukkaalla sublimaatiopainatuksella nopeassa toimitusajassa pitkäaikaisella asiantuntemuksella. Kaulanauhat ovat meillä helposti muokattavissa yrityksen tarpeisiin ja autamme mielellään suunnitteluprosessissa. Kaulanauhan väriin, lisätarvikkeisiin, sekä materiaaleihin voi paneutua syvästi, ja lopputuloksena on varmasti tehokas liikelahja tarvitsemallesi kampanjalle.
Ota meihin rohkeasti yhteyttä, tai käy tsekkaamassa tuotevalikoimamme, sekä fiksua luettavaa sivumme liikelahjojen loputtomista käyttötarkoituksista!
Tämän päivän kilpailullisessa liikemaailmassa kattavan brändi identiteetin, sekä brändin vahvistaminen on tärkeää menestyksen takaamiseksi.
Jo pitkään tehokkaaksi todettu tapa erottua joukosta on promotuotteilla, joka auttaa brändin vahvistamista.
Tarkoin valituilla promotuotteilla yritys voi luoda kestävää näkyvyyttä, sekä vaikuttaa positiivisesti kohdeyleisön mielenkiinnon herättämiseen.

Tässä postauksessa käymme vaihe vaiheelta läpi, kuinka sinä voit rakentaa vankan brändin käyttäen logo-painettuja tuotteita, keskittyen hyötyihin, suunnitteluun, sekä jakelumenetelmiin, joita tuotteet tuovat tullessaan. Lue tämä lista läpi ja pohdiskele tulevia asioita, mikäli olet vailla boostia näkyvyydellesi. Näin saamme näin yrityksellesi parhaan mahdollisen lopputuloksen valitessamme teille oikeanlaisia tuotteita!
Vaikutus, jonka promotuotteilla voi saada
- Jotta yritys saa kaiken irti promotuotteista, tulee heidän ymmärtää materian vaikutusvalta – Ja kuinka fyysinen tuote tekee vaikutuksen käyttäjäänsä. Fyysinen, sekä käytännöllinen tuote voi tuoda käyttäjälleen arvoa sen lisäksi, että toimii kävelevänä mainostauluna.
- Kustannustehokkuus – Promotuotteet tuovat kestävää hyötyä murto-osalla siitä hinnasta, jota voi mahdollisesti kulua klassiseen markkinointiin. Mainostaulut tai maksetut mainokset mediassa voivat maksaa tuhansia euroja, ja niiden ylläpitäminen tulee sitäkin kalliimmaksi.
- Edistynyt ulottuvuus ja näytteellepano – Promotuotteilla tuleva näkyvyys voi helposti olla laajempaa verrattuna mainostamiseen vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median tarjoten paljon sisältöä, mainoksesi somessa voi tämän takia helposti jäädä näkymättömiin. Promotuotteet kiinnittävät huomion sellaisissakin paikoissa, jossa media ei ole läsnä.
Aseta päämäärä ja määrittele kohdeyleisösi
- Aseta selkeä päämäärä – Määrittele lopputulos, jonka tahdot saavuttaa brändisi näkyvyyden kampanjoinnissa. Tämä päämäärä voi vaikuttaa siihen, minkälainen promotuote on paras vaihtoehto tarpeitasi varten.
- Tunnista kohdeyleisö – Jotta voit valita yrityksellesi parhaimman mahdollisen promotuotteen, tulee sinun tuntea kohdeyleisösi. Kohderyhmäsi voi vaikuttaa suuresti sinulle sopivan promotuotteen valinnassa
- Tee markkinatutkimusta – Kohderyhmiäsi, sekä potentiaalisia asiakkaita on hyvä tutkia. Riippuen kuinka kohderyhmäsi käyttäytyy tai minkälaisia ostomieltymyksiä heillä on vaikuttaa suuresti siihen, millaisilla promotuotteilla vangitset heidän huomion. On parasta seurata trendejä tunteaksesi kohderyhmäsi parhaiten.
Valitse yrityksellesi oikeanlaiset promotuotteet
- Linjaus brändisi identiteetin kanssa – Valitsemillasi tuotteilla heijastat brändisi arvoja ja estetiikkaa.
- Käytännöllisyys ja käyttötarkoitukset – Oikeanlaisilla tuotteilla, joita kohderyhmäsi voi käyttää arjessa varmistaa ja maksimoi näkyvyyden ulkomaailmassa.
- Laatu ja kestävyys – Valitsemalla varmasti kestäviä ja laadukkaitta tuotteita vahvistat brändisi positiivista imagoa.
- Uniikit ja luovat tuotteet – Kun valitset uniikin liikelahjan, erotut varmasti joukosta.
Promotuotteiden suunnittelu
- Sisällytä brändisi tärkeimmät elementit – Promotuotteiden tarkoitus on mainostaa brändiä selkeästi. Onkin siis sanomatta selvää, että yrityksesi logolla, sloganilla ja värien kanssa leikkimisellä, sekä promotuotteilla onkin paljon yhteystä.
- Yhtenäisyys logotuotteiden kirjossa– On sinulla sitten tarve yhdelle tai useammalle promotuotteelle, ulkonäön yhtenäisyys on parasta pitää samanlaisena kaikkien tuotteiden kohdalla, jotta brändisi kuva vahvistuu entisestään.
- Yksityiskohtiin keskittyminen – Yksityiskohdilla leikkiminen vaikuttaa tuotteen lopputulokseen. Logojen & tekstin paikan & koon, sekä yleisen ulkonäön muokkaaminen luo visuaalisesti miellyttävän tuotteen.
- ”Call-to-actionin” lisääminen – Voit tuoda tuotteelle helposti lisäarvoa vaikkapa erilaisten pakkaus-vaihtoehtojen avulla! Pakkaukseen on helppo, sekä hyödyllistä lisätä tärkeitä informaatioita, kuten yhteystietoja, sosiaalisen median käyttäjänimiä tai nettisivusi maksimoidaksesi brändisi näkyvyyden. Yhtenä vinkkinä on vaikka julkinen hashtag (#), jonka avulla tuotteiden käyttäjät voivat tuoda näkyvyyttä entisestään.
Stateginen promotuotteiden jakelu ja yhteenveto
- Löydä itsellesi käytännöllisin jakelualusta – Promotuotteiden jakelumahdollisuudet ovat loputtomat! Kuitenkin, jotta varmasti tavoitat kampanjoinnille tärkeän kohdeyleisön, on hyvä miettiä mistä heidät parhaiten tavoittaa. Esimerkkeinä ovat alasi messut tai muut tapahtumat.
- Maksimoi näkyvyys – Jotta tavoitat mahdollisimman monta henkilöä mainonnallasi, on hyvä harkita monen jakelualustan hyväksikäyttö, sekä laajempiin markkinointi-kampanjoihin promotuotteiden vieminen.
- Seuraa tuloksia – Mainitsimme aikaisemmin hashtagien käytön promotuotteiden kyljessä ”call-to-actionina”. Hashtag on helppo tapa seurata kuinka hyvin kampanjasi on tuottanut tulosta.
- Analysoi ja muuntele – Tuloksia, sekä kampanjasta tullutta palautetta on hyvä reflektoida. Tämä määrittää parhaimman promotuotteen käytön tulevaisuuksien kampanjoissa.
Yhteenvetona yrityksen tulee huomioida, että rakentaessa vankkaa brändikuvaa promotuotteilla tulee huomioon ottaa strateginen lopputulos. Ymmärtäessä logotuotteiden voiman, kuinka valita oikeanlaiset tuotteet, kuinka suunnitella oikeanlainen tuote, sekä kuinka niitä tulee jakaa, yritykset voivat avata portin promotuotteiden maailmaan, joka luo yritykselle kestävän brändikuvan.
Kun aloitat matkasi liikelahjojen maailmassa, on hyvä muistaa jatkuvasti monitoroida ja arvioida promotuotteiden tuomaa vaikutusta. Näin voit jatkuvasti tehostaa brändisi näkyvyyttä, sekä parantaa yhteyttä kohdeyleisösi ympärillä. Valitsemalla oikeanlaiset tuotteet ajankohtaa ja tarkoitusta vaalien, mahdollisuutesi ovat rajattomat!

My Happy Logo matkassa mukana promotuotteiden maailmaan
Me täällä My Happy Logolla tahdomme auttaa yritystäsi tekemään oikeita päätöksiä logotuotteiden valinnassa. Olemme auttamassa suunnitteluvaiheesta aina sinne asti, kun on yrityksen aika jakaa promotuotteita eteenpäin. Kahdenkymmenen vuoden kokemuksen rintaäänellä painotamme, että mikäli teillä on kysymyksiä liikelahjoihin liittyen, älkää epäröikö ottaa meihin yhteyttä!
Etsitkö tiettyä tuotetta?
Autamme sinua löytämään ja suunnittelemaan liikelahjan joka sopii tarkoituksiisi