Muistitikut tarjoavat muusikoille tiedon tallentamista, sekä jakamista läpi koko musiikinteko prosessin. Musiikin nauhoittamisesta ja miksaamisesta aina musiikin jakamiseen asti, on muusikoiden hyvä muistaa muistitikkujen antamat mahdollisuudet jokapäiväisessä musiikinteko prosessissa.

Postaus on tarkoitettu heille, jotka etsivät vaihtoehtoista tapaa jakaa musiikkiaan maailmalle, ja heille, jotka tarvitsevat käytännön ystävän musiikkia luodessaan.

púr múdd kustomoidut muistitikut, kustomoidut liikelahjat, my happy logo, metalliset muistitikut

Musiikin julkaisu ja jakaminen USB-muistitikun avulla

Muusikoiden katsotaan edelleen hyötyvän suuresti muistitikkujen käytöstä. Erityisesti musiikin julkaisemisen aikana muistitikut voivat osoittautua käteviksi.

Kyse on simppelisti joidenkin jakelu tapojen vanhenemisesta tai niiden ollessa liian kalliita. CD-levyt ovat olleet jo pitkään muusikkojen tapa levittää musiikkiaan. CD-soittimet toisaalta ovat suoratoistopalveluiden myötä vähemmän käytössä, eikä niiden tuotantoakaan jatketa samalla tavalla kuin ennen. CD-levyjen tuotanto ei välttämättä siis sovi enää muusikoiden musiikin jakamiseen.

Entä sitten vinyylilevyt? Vinyylien tuottaminen on erittäin trendikästä, mutta valitettavasti myös erittäin kallista. Budjetin takia tämäkään tapa ei sovi kaikille muusikoille.

Muistitikut tarjoavat vielä fyysisen tavan jakaa musiikkia ilman pelkoa laitteen vanhenemisesta tai sen hinnan sopivuudesta budjettiin. Ja ne toimivat täysin samalla tavalla.

Muistitikut vai pilvipalvelut?

Nykyajan maailma tarjoaa muusikoille suoratoistopalveluita sekä muita kanavia, joiden kautta musiikin jako onnistuu. On kuitenkin tilanteita, kuten konsertit ja keikat, joiden aikana fanit haluavat ostaa musiikkia tallenteena. Siihen USB-muistitikut ovat oikea väline.

Muistitikut ovat varmempi tapa myydä tai jakaa musiikkia, sillä suuremmalla todennäköisyydellä kuuntelijalla on USB- tai USB-C porttia tukeva laite, muttei välttämättä vinyyli soitinta tai CD-soitinta. Silti monissa uusissa CD- ja vinyylisoittimissa on myös USB-portti, jotka mahdollistavat bändien musiikin soittamisen USB-tikkujen kanssa klassisten musiikkisoitinten avulla.

Musiikin tallentamisen lisäksi muistitikulle voi ladata jotain eksklusiivista, kuten julisteen, videon pätkän tai muun julkaisun, jonka fani saa ainoastaan ostetulta muistitikulta. Sen takia muistitikut ovatkin erityisiä – Ne eivät rajoita pelkän musiikin jakamiseen, vaan voivat tarjota alustan jakaa spesiaalia sisältöä heille, jotka tukevat musiikkianne. Sillä tavalla fanit saavat jotain pientä extraa, sekä fyysisen muistoesineen keikalta. Se on eri asia, kuin biisien kuuntelu pilvestä.

muusikoiden kortinmuotoiset muistitikut omalla logolla ja tekstillä, new estonian chamber music, new estonian orchestral music, my happy logo

Vaihtoehtoja musiikin tallentamiseen

Meiltä löytyy sopivat USB-, C sekä USB-C muistitikut, ja muistikortit musiikin tallentamiseen.

USB-Muistitikkuja löytyy kymmeniä eri malleja ja useista eri materiaaleista valmistettuja, kuten metalliset, puiset, muoviset, tai kartonkiset. Muistitikuille voidaan tehdä logopainatukset, tai laserkaivertaa logot.

USB-Muistikortteja löytyy 3 eri kokoa ja kahta eri muotoa, 2 luottokortin mallista, sekä yksi CD-levyn muotoinen malli. USB-kortit ovat ylivoimaisesti suosituimmat musiikkiteollisuudessa, koska ison pinta-alan ansiosta korttiin voidaan painattaa vaikka levyn kansikuvat, joten tallenne muistuttaa enemmän alkuperäistä CD-levyä.

Lisäksi voit suunnitella kansamme täysin kustomoidut muistitikut, jossa pääset valitsemaan muistitikun muodon, materiaalin ja paljon muuta! Voit lukea lisää kustomoiduista muistitikuista täältä.

Pakkaukset ja painetut levyn kannet

Tehdäksemme musiikin jakamisesta klassisen näköistä, jokaiselle muistitikulle on mahdollista lisätä kannet, jotka muistuttavat CD-levyn, sekä vinyylilevyjen kansia. Tämä pakkaus toimii siis klassisena CD-levyn kantena, joka sisältää muistitikun kaikkine sisältöineen.

Itse kannessa on neljä eri pintaa, jonne voi printata kaikki mielenkiintoiset asiat yhtyeestä tai biiseistä. Jopa paperisen esitteen lisääminen kansiin onnistuu. Siksi kannen lisääminen ei ole ainoastaan visuaalisesti parempi vaihtoehto, vaan se mahdollistaa myös tärkeän tiedon jakamisen.

Lisäksi meiltä löytyy erilaisia rasioita ja pakkauksia, joita voidaan yksilöidä levyn aiheen mukaisesti ja muistuttamaan bändisi imagoa.

cd-levy albumi kannet pakkaus usb-muistitikuille muusikoille omalla logolla merchandise, My Happy Logo

Musiikin tallentaminen muistitikulle

Jotta voit itse välttyä musiikin lataamisen kymmeniin tai jopa satoihin muistitikkuihin, voimme tehdä sen puolestamme. Kaikki Mp3- ja Mp4-tiedostot, sekä muut promo tiedostot voidaan tallettaa etukäteen tikuille suoraan meidän tehtaalla. Tarpeen mukaan voimme lukita tiedostot, jotta niitä ei voi poistamaan muistitikulta jälkikäteen. Tiedostojen esilataus ja muut lisäpalvelut säästävät sinulta tuntien ja päivien verran töitä, jotta voit keskittyä siihen olennaiseen – Musiikin jakamiseen.

Muut fanituotteet ja merchandise

Meillä on kymmeniä pysyviä asiakkaita musiikkiteollisuudessa – Bändejä, kuoroja ja orkestereita, joille toimitamme fanituotteita ja merchandisea. Mm. lippikset, t-paidat, pinssit, hupparit, kangaskassit ja monet muut tuotteet valmistetaan muusikkojen omilla logoilla tai aiheilla.

Merchandise tukee bändin toimintaa, sekä muodostaa paremman yhteyden bändin ja fanien välille. Voit lukea lisää hyödyistä, joita merchandise voi tuoda muusikoille, kuten I Am Your God -bändille tästä.

Ottakaa yhteyttä ja kysykää lisää vaihtoehdoista!

Muistitikut, ja miksei kustomoidut muistitikut, ovat edelleen se luotettavin väline tiedon jakoon, sillä sen käyttäminen ei vaadi internet yhteyttä.

Muistitikkujen käyttö on vähentynyt pilvipalveluiden myötä, mutta me My Happy Logolla uskomme edelleen, että ne sopivat tiedostojen jakamiseen paremmin, sekä luotettavimmin tietyissä tilanteissa. Kustomoidut muistitikut tekevät tikkujen muotiin takaisin tuomisesta hauskaa!

metallinen lego muistitikku, kustomoitu usb-muistitikku omalla muodolla, My Happy Logo, kustomoidut liikelahjat
Legon muotoinen, metallinen, kustomoitu muistitikku

Tässä postauksessa pääset näkemään kuvia muistitikuista, jotka ovat kustomoitu asiakkaan toiveiden mukaisesti tuotteen, kuvan, tai muun personoidun mallin mukaan. Tässä postauksessa näet myös helpon step-by-step ohjeen oman kustomoidun USB-muistitikun tilaamiseen!

Muistitikkujen käyttö

Ehkä olet osa sukupolvea jolle muistitikkujen käyttö ei ole laisinkaan tuttua, tai olet tyystin unohtanut muistitikkujen olemassaolon pilvipalveluiden astuessa kehiin. Tässäpä pieni luettelo muistitikkujen käyttöön ja tarkoitukseen.

Mitä muistitikut ovat?

USB-muistitikut tai flash drivet ovat kompakteja tuotteita, jotka mahdollistavat tiedostojen helpon säilytyksen ja jakamisen. Ne liitetään USB- tai USB-C liitännän omaaviin laitteisiin (riippuen sirun mallista), jolloin muistitikulta laitteelle, tai laitteelta muistitikulle tiedostojen siirtäminen luonnistuu helposti.

Muistitikkuja on erilaisia. Muunmuassa niiden muistikapasiteettia, sekä niiden nopeutta voi muokata riippuen, kuinka suurten tiedostojen jakamiselle on tarvetta.

Mihin muistitikkuja käytetään?

USB-muistitikut ovat siis laitteita, joiden päätarkoitus on säilyttää haluttuja tiedostoja, sekä jakaa niitä. Vastaus muistitikkujen käyttötarkoitukseen ja kohdeyleisöön onkin laaja. Tässä muutamia esimerkki-skenaarioita, josta voit inspiroitua:

Ovatko muistitikut turvallisia käyttää?

Muistitikkujen riskistä altistua viruksille on ollut suurena puheenaiheena. My Happy Logolta ostetut muistitikut ovat kuitenkin tarkastettu sertifikaattien mukaisesti tehtaallamme, jolloin riski viruksille voidaan eliminoida.

Jos haluat lukea lisää muistitikkujen turvallisesta käytöstä, käy lukemasta siitä tästä.

Kustomoidut muistitikut

Nyt pääsemme esittelemään töitämme, jolloin asiakas on halunnut itselleen kustomoidut muistitikut. Koska muistitikkujen tarve jakaa ja säilyttää tiedostoja on vielä suurta varsinkin tietyillä aloilla, voi kustomoitujen muistitikkujen avulla siitä tehdä kiinnostavampaa ja mieleenpainuvampaa.

Kustomoituja muistitikkuja tehdessä saat vapaat kädet! Rungon materiaalin voi valita monista vaihtoehdoista, ja voit käyttää käytännössä mitä tahansa mallia muistitikkujen luomiseen. Oli kyseessä tuote, kuva, logosi piirteet tai muu grafiikka, ne saa muovattua muistitikuksi täällä meillä.

púr múdd kustomoidut muistitikut, kustomoidut liikelahjat, my happy logo, metalliset muistitikut
Púr Múdd, virolaisen musiikkiyhtyeen kustomoidut, metalliset muistitikut

Tiesitkö myös, että jos olet vailla graafisia taitoja, meidän graafinen suunnittelijamme voi auttaa sinua? Monella asiakkaallamme on kuva, jota käytämme mallina kustomoitujen muistitikkujen, sekä muiden logotuotteidemme suunnitteluvaiheessa. Joskus tämä kuva saattaa olla huonolaatuinen, tai oikea mallinnus-kuva on kadonnut kuin tuuli Saharaan.

Jos tiimissäsi ei ole graafista suunnittelijaa, My Happy Logo auttaa asiakkaitaan mielellään myös suunnittelutyössä. Graafikko voi tehdä muutoksia mallinnus-kuvaan tai vaikka suunnitella kokonaan uuden kuvan, jota käyttää mallina kustomoitujen muistitikkujen tuotannossa.

raitiovaunu kustomoitu usb-muistitikku omalla muodolla ja designilla, My Happy Logo, kustomoidut liikelahjat
Helsingin raitiovaunua kuvaava USB-muistitikku

Jokainen meiltä tilattu USB- tai USB-C muistitikku on yhtä uniikki kuin edeltäjänsäkin. Siksi tikkujen tilaamiseen ei ole sääntöjä, eikä virallista lomaketta. Kustomoitujen muistitikkujen tilaaminen on silti yhtä helppoa kuin minkä tahansa muunkin tuotteen tilaaminen.

Näin tilaat kustomoidut muistitikut

1. Voit esittää meille vapaamuotoisen tarjouspyynnön puhelimitse tai sähköpostitse. Kotisivuiltamme löytyy myös chat-nappi, jota painamalla voit lähettää meille viestiä WhatsAppin kautta. Tarvitsemme kuvan tuotteesta, kuvasta tai logosta, jota käytämme kustomoitujen muistitikkujen tuottamisessa. Kerrothan myös aikataulun, sekä tilauksenne määrän.

Kustomoidut muistitikut vaativat hieman enemmän kommunikointia, sillä voit nyt päästää mielikuvituksesi vapaaksi. Pääset valitsemaan muistitikkujesi rungon materiaalin ja muodon, sirun mallin, sekä tikun muistikapasiteetin.

Materiaaleja, joista voit valita muistitikkujesi rungon, ovat mm. Ruoste, metalli, alumiini, kartonki, puu, PVC-muovi ja lasi.

ruosteinen metalli kustomoitu usb-muistitikku ja kartonkinen lahjapaketti, My Happy Logo, kustomoidut liikelahjat
Ruosteinen, kustomoitu muistitikku


2. Lähetämme seuraavaksi lähettämien tietojen perusteella tuotteesta tarjouksen. Tarjous on kirjattu selkeästi niin, ettei asiakkaiden tarvitse murehtia piilo- tai lisäkuluista. Tarjouksen kysyminen ei sido sinua mihinkään.

3. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen lähetämme tuotteesta vedoksen. Näette mallinnuksen muistitikuista, johon on nyt sommiteltu yrityksesi logo, tuote tai kuva. Muuta sinun ei tarvitse tehdäkään, kuin kertoa toiveesi. Me teemme loput.

4. Kun vedoskin tuotteesta on hyväksytty, olemme välittömästi yhteydessä tehtaisiimme – sillä tuotteesi tuotanto voi viimein alkaa! Luottohenkilöidemme avulla tämäkin kohta prosessia toimii mutkattomasti ja nopeasti.

5. Ennen kuin huomatkaan, tilauksesi on sovitusti kotiovellasi! Varmistamme jo tilausta tehdessä aikataulutarpeenne, jonka avulla voimme mennä takuuseen sovitusta toimitusajasta, joka pitää.

Yhteenveto

Kustomoidut muistitikut, tai toisin sanoen tikut, joissa asiakas saa valita tikkunsa materiaalin, koon, muodon ja paljon muuta, on hauska tapa jakaa ja säilyttää tiedostoja. Muistitikut saa parhaillaan naamioitua niin, ettei niitä heti muistitikuiksi tunnistaisikaan.

Kustomoitujen muistitikkujen tilaaminen on yhtä helppoa kuin minkä tahansa muunkin tuotteemme, joten jos sinulla on idea naaminoidusta muistitikusta, ota meihin yhteyttä!

Paras USB-muistitikku tarpeisiisi voi olla hankalaa etsiä ja valita suuresta muistitikkujen valikoima-viidakosta.

Mekin pidämme tuotevalikoimassamme monia eri muistitikkuja, joissa kaikissa on omat vahvuutensa joko toimivuutensa, tai ulkokuorensa takia. Tämä artikkeli on tarkoitettu kaikkien My Happy Logon muistitikkujen esittelemiseen, jotta sinun on helpompi valita se paras USB-muistitikku.

Puiset usb muistitikut

Muistitikkujen käyttö

Aloittakaamme kertaamalla miksi muistitikku on ylipäätään hyvä liikelahjavalinta. Jokainen tuote, joka valitaan kampanjointiin tai yrityksen sisäiseen käyttöön kantaa mukanaan tarkoitusta. Muistitikut ovat kuitenkin omaa luokkaansa, sillä se on valikoimastamme se tuote, joka mainostarkoituksensa lisäksi tukee myös teknologiaa.

Muistitikut ovat tuotteita, jotka ovat tarkoitettu tiedostojen, kuten kuva-, video-, teksti-, tai musiikkitiedostojen lataamiseen ja jakamiseen. Niiden on tarkoitettu kestää kuljetusta käyttäjältä toiselle mukaan lukien kaikki laitteet, johon muistitikun voi kytkeä. Muistitikut ovat usein myös luotettavampia, sekä turvallisempia verrattuina pilvipalveluihin. Mikäli tahdot lukea tarkemmin muistitikkujen turvallisuudesta käytössä, sekä niiden ajankohtaisuudesta, voit lukea siitä täältä.

Paras USB-muistitikku sinun käyttöösi riippuu siitä, mitä muistitikulta tahdot. Onko prioriteettina sen muistikapasiteetti, sen ulkonäkö vai sen käytännöllisyys? Pidemmittä puheitta siirrymme esittelemään eri muistitikkumme, joista löydät varmasti mieluisasi.

My Happy Logon muistitikut

Muistitikut ovat siis ensisijaisesti tiedonjakovälineitä, mutta personoituna ja logopainettuna voit hyötyä muistitikuista myös brändisi mainostamisessa. Organisaation sisäisen tiedonjaon lisäksi muistitikuille voi ladata valmiiksi tiedostoja, joiden jaosta hyötyy myös potentiaalisten asiakkuuksien hieromisessa. Logopainetut muistitikut toimivat siis myös käyntikorttina.

Kortinmuotoiset USB-muistitikut

Käyntikortista puheenollen, saanen estellä kortinmuotoiset muistitikut. Muodoltaan, sekä kooltaan nämä muistitikut ovat verrattavissa luottokortteihin – Ne mahtuvat lompakkoon muiden korttien sekaan, ja omaavat suuren painanta pinta-alan.

Toisen puolen muistikortista voi käyttää logosi painattamiseen ja jäljellä on kokonainen toinen puoli, jota voi käyttää yhteystietojen painattamiseen. Tämä vaihtoehto on siis paras USB-muistitikku vaihtoehto, mikäli sinulla on tarvetta käyntikortille, jota voi jakaa vaikkapa messuilla tai muissa tapahtumissa jossa hyvän ensivaikutelman tekeminen on tärkeää.

Nämä muistitikut sopivat kaikkiin USB-portteihin ja ovat saatavilla eri muistikapasiteeteilla 512 MB:stä 256 GB:seen. Nämä kortit ovat saatavilla myös Super Speed kapasiteetilla, joko 2.0 tai 3.0.

puinen usb muistitikku kortinmuotoinen MyHappyLogo

Puinen, kortinmuotoinen muistitikku

Kaiken lisäksi, kortinmuotoisista muistitikuista on mistä valita – valikoimastamme löytyy vaahterapuusta tehty muistitikku, johon voi kaivertaa logosi siinä missä muihinkin. Lopputuloksena on näyttävä kortti, joka varmasti erottuu joukosta.

Kierrätetystä muovista tehty, kortinmuotoinen muistitikku

Toisena vaihtoehtona on muovinen kortinmuotoinen muistitikku. Ja kyseessä ei ole mikä tahansa muovinen tikku, vaan kortti on tehty kierrätetystä muovista. Tämä vaihtoehto viestii vastuullisuutta, ja lisäksi tämä tikku mahdollistaa väripainatuksen, joka varmasti painuu vastaanottajien mieleen.

Voimme varmasti sanoa, että tämä vaihtoehto on mitä parhain näyttävyydeltään, sekä käytännöllisyydeltään.

Metalliset USB-muistitikut

Tässä paras USB-muistitikku vaihtoehto, mikäli etsit kestävyyttä, sekä metallista designia. Metallisessa tuotevalikoimassa on myös varaa mistä valita. Metallinen pinta mahdollistaa logosi kaivertamisen, joka on kestävä tapa mainostaa brändiäsi ilman, että logo kuluu ajan mittaan pinnalta. Seuraavaksi luettelemme kaikki metalliset vaihtoehtomme:

Tornado USB-muistitikku

Tässä on muistitikku, mikäli etsit tehokkuutta ja ajatonta designia. Tornado on tällä hetkellä yksi nopeimmista muistitikuista päällä maan, sekä meidän valikoiman ylivoimaisesti nopein vaihtoehto. 3.1 liittimellä varustettu SSD tikku lataa aineiston muistitikulle 20 kertaa nopeammin. Tämä tikku kirjoittaa jopa 210MB/s, joka takaa suurtenkin tiedostojen lataamisen hetkessä.

Tornadossa on liukumekanismi, joka pitää sirun kätevästi suojassa. Kaiken kaikkiaan Tornado on paras USB-muistitikku, mikäli yrityksesi käsittelee suuria tiedostoja, eikä teiltä välttämättä löydy aikaa tai kärsivällisyyttä odottaa tiedostojen lataamista tuntikausia.

Mini Metal USB-muistitikku

Mini Metal USB-muistitikku on mitä kompaktein vaihtoehto. Kokonsa puolesta muistitikku mahtuu pieniinkin väleihin, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia sirun vääntymisestä ja siten myös vaurioitumisesta.

Muistikortin päässä on teksturoitu alue, josta saa helposti kiinni. Tikun päähän on myös suunniteltu reikä, jolloin tikun kiinnitys vaikka avaimenperään tai kaulanauhaan onnistuu helposti. Näin varmistat, ettei pieni tikku katoa mihinkään.

Lux USB-muistitikku

Viimeisenä metallisena muistitikkuna esittelemme Lux USB-muistitikun, joka nimensäkin mukaan kertoo luksuksesta. Muistitikku omaa USB 3.0 liitännän, jonka avulla muistitikkua voi käyttää USB-liitännässä ja C-liitännässä MacBook Pro laitteissa tehden siitä esteettömän käytöltään.

Helppokäyttöisyys paranee entisestään 360° rungon myötä, joka mahdollistaa muistitikun kääntämisen esteettömästi. Metallinen runko mahdollistaa laserkaiverruksen kestävään logon painattamis-lopputulokseen.

Lux USB muistitikku metallinen MyHappyLogo

Bestseller muistitikut

Viimeisimpänä esittelemme bestseller muistitikut. Tähän kategoriaan kuuluu niin osa metallisista muistitikuistamme, sekä kortinmuotoiset muistitikkumme. Kuitenkin, kahdelle viimeisemmälle muistitikuille ei ole oikeastaan omaa kategoriaansa.

Eco USB-muistitikku

Eco on paras USB-muistitikku, mikäli yrityksesi tai sidosryhmäsi arvostavat kestävää kehitystä, sillä tämän yksilön runko on tehty aaltopahvista, joka on uusiutuva luonnonvara. Se on kooltaan pieni, joka takaa mahtumisen hieman pienempiinkin paikkoihin.

Muistitikun pinnalle voi yhdistää logon tai muun painatuksen silkkipainannalla, jonka lopputuloksena on tyylikäs ja sievä muistitikkukokonaisuus. Myös kierrätyksen kannalta tämä on paras USB-muistitikku, sillä mikäli tikusta joskus aika jättää, voi sirun helposti siirtää, ja rungon voi kierrättää pahvinkeräyksessä.

Twister USB-muistitikku

Tässäpä vielä paras USB-muistitikku parhaimpaan hinta-laatu suhteeseensa. Twister on suosituin muistitikku mallimme, jonka rungon, sekä metalliklipsin värit ovat helposti muokattavissa omannäköisiksi. Muistitikussa on 360 astetta kääntyvä metallikotelo, joka mahdollistaa esteettömän käytön ja takaa hyvän suojan sirulle.

Yhteenveto

Siinäpä siis kaikki muistitikkumme selostuksineen päivineen. Haluamme painottaa, että jokaisella muistitikulla on omat etunsa, mutta tärkeintä on muistaa, että jokainen yksilö on tarkoin valittu ja testattu sopiakseen aktiiviseen käyttöön niin organisaation sisällä, sekä sen ulkopuolella. Parasta tikuissamme on kuitenkin mahdollisuus oman logon painattamiseen, joka tekee muistitikuista vielä näyttävämpiä mainostamistarkoituksiin.

Toivottavasti tästä postauksesta oli apua. Mikäli tahdotte vielä yksityiskohtaisempaa tietoa muistitikuista, älkää epäröikö ottaa suoraa yhteyttä henkilökuntaamme. Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissä!

USB-muistitikkujen suosio räjähti 2000-luvulla ja muistitikku oli hyvin haluttu tuote tietokoneen käyttäjien joukossa.

Muistitikkuja käytettiin henkilökohtaisena tallennusvälineenä, johon tallennettiin omia tiedostoja, valokuvia, musiikkia ja elokuvia, mutta eniten kasvatti USB-muistitikku suosiota yrityksissä, jotka rupesivat tilaamaan muistitikkuja omalla logolla, tai kokonaan brändättynä omilla väreillä ja jopa logon, tai tuotteen muodoilla.

Omalla logolla painettuja muistitikkuja käytettiin yrityksen tallennusvälineenä, yrityksen kuvastojen ja aineistojen jakovälineenä, sekä ihan liikelahjana. Hyvin suosittuja olivat ja ovat edelleen USB-muistikortit musiikin tallentamista ja jakamista varten, CD-levyjen sijasta.

USB-muistitikkujen-testaus_myhappylogo

USB-muistitikku luotettavalta kauppiaalta takaa turvallisuutesi

Muistitikkujen raju suosio on jonkun verran pysähtynyt 2020 luvulla, sillä pilvipalvelut ovat haastaneet perinteiset tallennusvälineet.

Lisäksi on muistitikkujen kautta ujutettu haittaohjelmia tietokoneisiin ja yritysten tietoverkkoihin. Tämä on luonut yrityksille haasteita ja sen takia monet yritykset ovat jopa kieltäneet ulkoisten tallenteiden, kuten muistitikkujen käytön.

My Happy Logon vahva suositus onkin, että hankitte painetut muistitikut kauppiailta, joilla on sertifioidut tuotteet ja jotka eivät välitä kolmansien osapuolien muistitikkuja, jolloin alkuperästä ei voi olla varma.

My Happy Logo valmistaa kaikki USB-muistitikut samassa tehtaassa ja jokainen tuote tarkistetaan sertifikaatin mukaisesti useita kertoja, ennen asiakkaalle lähettämistä.

Muistitikut turvaamassa

USB-muistitikuille on nykymaailmassakin paljon käyttöä, koska kaikkia tiedostoja ei haluta altistaa internetille, joten muistitikulle on edelleen käyttöä.

Sen lisäksi, että brändätään asiakkaan logolla perus USB-tikkuja, löytyy meiltä myös useita ns. Secure muistitikkuja, jotka voidaan suojata kryptauksen avulla. Saatavilla sormijäkitunnistimella, sekä numerokoodilla olevia turvamuisteja.

Kaikki Secure USB-muistitikut voidaan luonnollisesti kaivertaa, tai painattaa asiakkaan omalla logolla.

USB-muistitikku sormenjälki tunnistimella, My Happy Logo, Fiksua luettavaa

My Happy Logo tukena muistitikkujen valinnassa

Me tahdomme varmistaa, että asiakkaamme saavat varmasti käyttää tiedonjakovälineitään turvallisesti. Muistitikkumme testataan moneen otteeseen sen turvallisuuden takaamiseksi. Luotamme turva prosessiimme tehtaallamme, jotta sinäkin voit luottaa.

Mikäli teillä tulee ikinä kysymyksiä muistitikkujen käyttämiseen liittyen, ettehän epäröi ottaa meihin yhteyttä.